tiistai 15. tammikuuta 2019

Joulu 2018

Heippa! 

On jo tovi kun kirjoittelin viimeksi, mutta nyt olen taas joulu aiheisen kirjoituksen parissa vaikka joulu onkin jo mennyt. Joulu meni todella nopeasti, mutta kerkesihän sitä silti viettämään. 



Meillä oli sisällä oikea kuusi, niinkuin aina. Nykyisin itselläni on tapana hakea itse kuusi metsästä ja pystyttää se omaan kotiini koristeiden kera. Tänä vuonna en ostanut paljoa koristeita, vain nämä kuvassa olevat ihanat lumihiutaleet! Oli niin kauniit, että oli pakko ostaa!

Jouluna sain paljon upeita ja tarpeellisia lahjoja; blenderin, vaatteita ja astioita. Nyt voin tehdä smoothieita ja olen kyllä tehnytkin joka aamu! Kiitollinen kaikista lahjoista joita sain vaikka en mitään toivonutkaan :) Joulu ruokakin oli todella hyvää! 


Joulun aikana tein testinä kaakaot ja otin niihin kuusesta karkkikepit lusikoiksi ja tuomaan makua. Laitoin myös vaahtokarkkeja päälle ja oli todella hyvää! Suosittelen kokeilemaan.


Entä millainen Joulu Sinulla oli? Saitko toivomasi lahjat vai toi voitko edes mitään? :) 
Hyvää alkanutta vuotta 2019!

-Emmi

torstai 13. syyskuuta 2018

Muistoja kesästä 2018

Heippa!

Nyt ollaan taas postauksen parissa ja pahoitteluni, että viimekerrasta on jo aikaa. Nyt, kun rupeaa jo syksy tekemään tulojaan, voidaankin tehdä jo kesämuisto postaus! 

Kesässä parasta oli yhteinen aika läheisten kanssa ja oma aika. Myös lämpimät ilmat olivat mukavia, sillä eihän meillä Suomessa aina ole kesäisisi niin lämmintä 😁  Kun oikein ajattelen mitä kaikkea olen kerennyt tekemään, olen oikeastikin saanut aika paljon aikaiseksi. Toteutin pitkäaikaisen haluni käydä rullaluistelemassa ja se oli todella kivaa! Ulkoilin myös todella paljon ja aikaa riitti oleskella myös koirienkin kanssa. Mitään sen suurempia kesäreissuja en tehnyt, sillä aika ei riittänyt - oli myös muuttohommia kesän aikana. 



Näytän teille tässä samalla kesältä ottamiani kuvia. Sain mielestäni otettua koirastani todella ihanan kuvan järvenrantaa vasten! Tämä kuuluu yhtiin lemppareihini tällä hetkellä.

Minun kesääni kuului myös ruoka, niin kuin varmaan monen muunkin kesään. Grillasimme ja kokeilin myös uusia kokkauksia. En halunnut mennä Subiin syömään, vaan tein itse omat patongit kotona. Ostin valmiit patongit kaupasta ja paistoin vain täytteet väliin ja nam!


Olihan minulla aikaa myös kokkailla kahvillekin jotain. Tämä on mokkapaloista sovellettua versioita, jonka päälle on vain laitettu kuorrutteen lisäksi tummaa-/vaaleaasuklaata sekä suolapähkinöitä. Voitte varmaan arvata kuinka kauan tällainen pelti kesti? No, ei edes kolmea päivää pidempää 😂 



Myös yhtenä iltana vietettiin aikaa pihalla ilta-auringossa ja itse keräilin päivänkakkaroita kuviin ja hiuksiini. En ole mikään taitava hiuksia laittelemaan, mutta mielestäni tämä oli jo ihan hyvin onnistunut ja ainakin kesäinen kampaus!



Sisustin myös asuntoa uusilla asioilla ja ideoin tulevaa uutta asuntoa varten. Unisiepparit ovat todella kivan näköiset sekä suloiset. En ole muuten vieläkään kerennyt tekemään sitä unisiepparia, josta sanoin tekeväni postauksen 😓 aika ei ole vain riittänyt..

Kaikin puolin oma kesäni on mennyt loistavasti ja ihanasti. Paljon olen kerennyt asioita tekemään ja nauttimaan. Nyt vain tulevaa syksyä kohti ja odotellen sitä, että saa pukeutua lämpimästi!


- Emmi

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Helpot ja nopeat muffinit

Heips!

Muistatte varmaan aiemman leivontaan liittyvän postaukseni, jossa olin tehnyt kinderpiirakkaa. Nyt haluan jakaa teille toisen ohjeen, jonka testasin tässä muutama päivä sitten.
Minun teki mieli kauheasti jotain, mitä voisin syödä kahvin kanssa. Aineksia ei ollut kummoisiin leivonnaisiin kaapissa, mutta muffini tarpeet löytyivät. Siispä tässä on teille samainen ohje, jolla tein omat helpot sekä nopeat muffinit. Minulla ei valitettavasti ole omista tekemistäni kuvaa, sillä olen kerennyt ne jo syömään enkä tajunnut kuvaa edes ottaa 😋

Ohjeesta tulee hieman yli 10 muffinssia

Ainekset

50 grammaa sulaa margariinia/voita
1 dl sokeria
2 kpl kananmunia
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Kourallinen pähkinöitä (cashew, pekaaninpähkinä..) pilkottuna pieniksi



Ohje

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ennen taikinan tekemistä.

1. Kaada kulhoon ensin sokeri ja sitten kananmunat. Vaahdota ne keskenään vatkaimella (vatkaa kananmunat päältä ensimmäiseksi sekaisin keskenään). Vatkaa n. 7-10min niin, että vaahdosta/taikinasta tulee valkoista.

2. Laita toiseen kulhoon jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri sekä pähkinät ja sekoita ne keskenään. Sulata myös margariini/voi kattilassa.

3. Kaada jauho-pähkinäseos taikinaan ja vatkaa hiljaisella teholla ne keskenään. Kaada sitten margariini-/voisula joukkoon.

4. Laita uunipellin päälle muffinivuokia (2kpl päällekkäin varuilta ja pysyy paremmin kasassa). Täytä sitten muffinivuoat taikinalla n. 1 ruokalusikallinen per vuoka. Katso kuitenkin, ettei taikinaa tule liian paljon vuokaan, ettei se tursua uunissa ulos. Laita sitten uuniin.

Anna muffinien olla uunissa n. 10-13min, seuraa kuitenkin hieman etteivät ne pala.


Itse tykkäsin omasta soveltamastani reseptistä, sillä nämä eivät itselläni olleet liian makeat ja pähkinät toivat sopivaa purutuntumaa sekä makua muffineihin. Nämä olivat myös helppo tehdä ja myös vaikka pakkaseen laitettavaksi tulevia vieraita varten.

Minulla on tulevana kuukautena aika paljon hommia ja muita hoidettavia asioita. Voi olla, että kuukaudessa ei montaa postausta tule, mutta yritän parhaani! Katson kerkeänkö tehdä postausta kaiken kiireen keskellä, mutta viimeistään sen jälkeen! Isoja muutoksia tulossa!


-Emmi


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Löytöjä kaupasta! /4

Heippa!

Kävin tässä vähän aikaa sitten kiertelemässä vähän kirpputorilla. Matkaan ei sieltä lähtenyt harmikseni mitään, sillä siellä oli aika huonosti tavaraa tai ihmiset olivat laittanut rikkinäisiä esineitä/vaatteita myyntiin. Kuitenkin toisesta kaupasta löysin jotain, joka minulta puuttuu..

Ostin teelaatikon, johon saa laitettua teetä säilytykseen. Olen etsinyt sopivaa purkkia/laatikkoa siihen tarkoitukseen ja nyt se löytyi! Vaikka olenkin enemmän kahvi ihmisiä, tykkään silti juoda iltaisin välillä teetä ja varsinkin nyt, kun löytyi ihana teelaatikko.


Pääliosassa lukee 'It's always tea time'. Kuten jo tästä kuvasta huomaa, sisäpuolella on kolme lokeroa, johon voi lajitella teet halutessaan.




Laatikon sivuosassa oli kiinnitetty pieni laatta, jossa on teksti 'Tea Box, All you need is love & tea'. Mielestäni tämä oli kiva yksityiskohta, kuten myös vieressä näkyvä pieni 'maalaus'.


Ostin myös tietenkin teelaatikkoon teetä ja nimittäin muumiteetä. Nämä ovat hyvänmakuisia ja alkupakkauksessa on aina jokin teksti. Näitä on neljää erilaista.


Nyt minulla on teelaatikko, josta on mukava iltaisin ottaa teetä. Mielestäni tämä oli myös kivannäköinen ja sopii myös hyvin pöydälle.
Hintaa tällä teelaatikolla oli 10,50€ ja muumiteellä 2,70€.

Ei muuta kun teetä nauttimaan!

- Blurry

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Minun tarinani

Heippa!

Monet ovat jakaneet omia tarinoitaan storytimenä Youtubessa. Aiheet heillä ovat vaihelleet laidasta laitaan. Haluaisin nyt siis itsekin tehdä pienen storytimen postauksen muodossa ja kertoa itselleni vaikeasta asiasta. Tämän tekstin julkaiseminen vaatii minulta itseltäni todella paljon, että haluanko sen jakaa vai en. Tämä oma tarinani käsittelee kiusaamista.

Ala-asteella olin iloinen, positiivinen sekä avoin pikku tyttö, joka kuului 5-6 hengen kaveriporukkaan. Käytiin toistemme luona, vietettiin välitunnit yhdessä sekä tehtiin erilaisia retkiä ties minne. Tämä meidän porukka oli todella tiivis ja kaikki tuli toimeen keskenään. Kaikki kuitenkin muuttui viidennellä luokalla, kun sisään astui uusi luokkalainen, joka oli vasta muuttanut paikkakunnalle. Hän oli hieman erilainen kun muut ja siten myös muutama luokkalainen yritti häntä kiusata, mutta tulin siihen väliin (puolustin aina tätä uutta kaveriani). Tämä uusi tyttö tuli osaksi meidän kaveriporukkaa ja siten myös tuli minun parhaaksi ystäväkseni. Vietimme toistemme luona öitä ja teimme niitä asioita, mitä 5-6 luokkalaiset tytöt tekevät. Meille tuli välillä pieniä riitoja, mitkä siihen ikään olivat ihan normaaleita ja samoja ihastuksia, jotka unohtuivat ja tulivat uudelleen. Teimme myös paljon töitä sen eteen, että pääsisimme yläasteella samalle luokalle silloin kun sen aika koittaisi.

Yläasteelle siirryttyä pääsin parhaankaverini kanssa samalle luokalle. En oikein itse osaa sanoa mistä kaikki lähti, kun 7 luokan puolessa välissä tämä paraskaverini rupesi levittelemään minusta kauheasti juoruja. Meidän kaveriporukkammekin tuli yllättäen tiuskaisemaan välitunneilla, mitä olin muka heistä puhunut. Olin lopulta yksin kaikki välitunnit kuten myös kaikki oppitunnit sekä ruokailun. Kaverini oli pistänyt minusta suuret juorut matkalle ja haukkunut minua ihan suoraan kaikille. Käytävillä ihmiset tuijottivat pahasti ja minut jätettiin tietoisesti ulkopuolelle. Koulunkäyntini vaikeutui tämän kaverin myötä, sillä sain myös vapaa-ajalla häneltä ilkkuvia viestejä jatkuvasti. Sain siirron pienluokkaan ja masennuin 7 luokan loppupuolella. Kesäloma koitti ja se oli minulle yhtä tuskaa, sillä en odottanut yhtään innolla koulun alkua.

8 luokan alku meni minulla sumussa, sillä en muista siitä paljoa mitään. Sain silloin siirron toiseen kouluun, johon pääsin ensiksi tutustumaan. Minut laitettiin heti uuden luokkani eteen ja minulle naurettiin, enkä tiedä edelleenkään miksi. Minun ei kuitenkaan tarvinnut uudessa koulussa olla yksin, sillä eräs tyttö uudelta luokalta tutustui minuun ja meistä tuli kavereita. Muut luokkalaiset ei oikein minusta tykännyt ja sainkin osakseni ulkopuolelle jättöä uudelleen, pitkiä katseita sekä päin kävelyä. Pahalta minusta tuntui eniten se, että muutamalla luokkalaisella oli tapana antaa jouluna jokin pieni lahja tai kortti jokaiselle. Olin kuitenkin ainut, joka ei saanut mitään, edes korttia tai katsetta. Myös pari luokan tyttöä arvosteli vaatteitani sekä ylipäätäänkin pukeutumistani joka päivä.

9 luokan vietin samassa koulussa, missä olin kahdeksannen loppupuolen. Ystäväni oli tutustunut erääseen poikaan ja tätä kautta myös minä tutustuin uuteen porukkaan. Uusi porukka vaikutti aluksi ihan mukavalle ja kaikki meni hyvin kunnes tämä porukka rupesi jostain syystä kiusaamaan pelkästään minua ja yrittivät saada minun ja ystäväni välit palasiksi. He tönivät minua käytävillä sekä huutelivat käytävillä minulle solvauksia. Tuli myös uhkauksia siitä, että minut hakattaisiin. Kaikki tämä tapahtui ilman syytä. Olin koulussa aina se hiljaisin, joka istui takimmalla pulpetilla itsekseen. Koko loppu yläasteeni meni siinä, kun päivittäin minua tönittiin ja huudeltiin käytävillä, se ei koskaan loppunut.
Yläasteeni jälkeen minua myös kiusattiin ammattikoulussa samalla tavalla. Lähdin usein koulusta aina itkien tai kuulokkeet korvissa ja sulkeuduin pois muusta maailmasta. Vietin myös kaikki päivät yksin kirjoittaen päiväkirjaa sekä kuunnellen musiikkia. Olin todella yksinäinen, en käynyt kenenkään luona koska minulla ei ollut enää kavereita.

Olen nykyisin 19-vuotias ja olen vasta puolivuotta ollut ilman minuun kohdistuvaa kiusaamista. Masennuksen olen kuitenkin selättänyt, vaikka kävinkin aika pohjalla tuolloin. Olen itseasiassa kiitollinen kiusaajilleni enkä vihainen, sillä minusta tuli entistä vahvempi ihminen kiusaamisen myötä. Kaikki asiat mitä tapahtui eivät mahtuneet tähän postaukseen, tapahtui enemmänkin, mutta pääosin yläasteella-ammattikoulussa kiusaaminen tuli kirjoitettua. Toivon, että jokainen kiusattu uskaltaisi ottaa asian esille edes jonkun kanssa. Minullekin voi tulla laittamaan viestiä, mikäli siltä tuntuu ja haluaa tukea kiusaamiseen, autan todella mielelläni (ota yhteyttä sähköpostitse blurrry.fvce@gmail.com tai instagramin kautta Kaikenmaailma). Tai voit halutessasi jakaa minun kanssasi Sinun tarinasi!

Eikö tehtäisi yhdessä parempi maailma ja lopetetaan kiusaaminen tähän paikkaan? Kaikilla on oikeus olla sellaisia kun haluaa, eikä kukaan ansaitse tulla kiusatuksi. Annetaan ihmisten unelmoida.


-Emmi


torstai 5. heinäkuuta 2018

Matkamuistoja

Heippa!

Pahoitteluni jo heti alkuun, että tämä ei ole lupaamani askartelu postaus, mutta se on vielä vaiheessa ja tulossa myöhemmin!

Olen muutama vuosi sitten käynyt ulkomailla pariin otteeseen. Katselin kameran kuvia ja huomasin matkakuvani, jotka toivat muistoja reissuista mieleen. Nyt jaankin teidän kanssanne yhdeltä matkalta muistoja sekä kuvia.

Matkakohteena oli silloin Kanariansaarien Las Palmas, jossa olimme viikon verran. Kerkesin näkemään vaikka ja mitä ja jäi paljon vielä näkemättä. Majoituimme ihan ok hotellissa, jossa oli oma parveke auringonottoa varten. Pihalla hotellilla oli myös oma uima-allas, joka ei tosin kuvassa näy vaan jää piiloon vasemmalle puolelle.


Ensimmäiset pari päivää menivät tutustuessa lähiympäristöön ja ruokakauppoihin. Kävimme jo ensimmäisenä iltana kävelemässä rannalla ja katsomassa millaista siellä on. Rannan yläpuolella meni 'katu', jotka pitkin pystyi kävelemään ja näkemään maisemia. Silloin illalla oli hieman tuulista sekä pilvistä, toisin kuin aamulla.




Ranta itsessään oli jo todella suuri ja jatkui kokoajan vain pidemmälle. Siellä myös tuuli todella paljon ja hiekka pöllysi silmiin.






Meillä oli hotellilla mahdollisuus laittaa ruokaa, mutta halusimme myös käydä ulkona syömässä iltaisin, jotta näkisimme myös millaista ruokaa oli tarjolla. Suosikki paikaksi valiutui yksi ravintola, jossa oli todella mukava henkilökunta sekä ruoat olivat hyviä. Hotellilta ei ollut edes pitkä matka kävellä siihen.


Pikku putiikkeja oli paljon hotellin lähettyvillä ja rannan lähellä. Sieltä sai ostaa ruokaa, vaatteita ja jotain pikku tavaraa esimerkiksi matkamuistoiksi.


Yhtenä päivänä halusimme nähdä paikallisen hautausmaan. Kanarialla hautaus näytti toimivan ihan eritavalla, mitä Suomessa. Ihmisiä ei haudattu maahan vaan seiniin.


Myöskään kukkia tai muitakaan ei kovin paljoa näkyny, eniten oli puita ja palmuja. Joissakin kohdin kasvillisuutta, edes puita ei ollut. Kävimme myös toisella rannalla taksilla (taksilla meno oli muuten yllättävän halpaa!). Toisella rannalla oli hienoja hiekkaveistoksia!



Reissu toi paljon uusia muistoja ja hetkiä. Oli monia suomalaisia samaan aikaan ja hotellin respan mieskin tuli tutuksi. Opin tästä reissusta todella paljon, vaikka siitä onkin pari vuotta jo aikaa ja lähden kyllä joskus uudestaankin! Viikossa ei kerennyt kovin paljoa kiertää kaupunkia, mutta näimme silti riittävästi; ostoskeskuksen johon pääsimme shoppailemaan, rannat, kadut, ravintolat, hotellit ja tietysti paljon uusia maisemia!

Onko sinulla jotain ulkomaan matkan muistoja? 


-Emmi

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Minun aamuni/aamurutiini

Heips!

Tässä postauksessa pääsette minun aamuuni ja seuraamaan hieman, mitä oikein aamuisin teen ja kulutan aikaani. Aamuni eivät ole mitenkään jännät tai erikoiset, ihan tavalliset ja joskus jopa tylsät. Tässä on rehellisesti oma aamuni, joka yleensä toistuu aina seuraavinakin päivinä samanlailla.

Herään yleensä todella aikaisin, yleisimmin 7 aikaan niin kuin tänäänkin vaikka ei tarvitse mihinkään lähteä. Aamuihmisiä kun olen 😃
Joskus jos tarvitsee johonkin heti aamusta lähteä niin silloin on vasta herätys päällä, muina aamuina ei oikeastaan. Puen heti päälleni pitkän t-paidan ja lähden kahvin keittoon. Kahvin keittäminen on aamurutiineistani se ensimmäinen ja tärkein itselleni. Keittymisen aikana selailen yleensä Facebookin lävitse nopeasti ja katson uutiset.
Kahvi kun on saatu kuppiin, menen sohvalle viltin sisään. Selaan YouTubesta videoita ja katson sieltä mieleisimmät, jotka katson samalla kun juon kahviani. Yleensä katson niitä, jotka olen pistänyt tilaukseen.


Tähän saattaa vierähtää jopa tunti, kun katson videoita ja juon kahvia. Joskus jopa haen uuden kupin kahvia ja jatkan videoiden katselua. Tämän jälkeen avaan tietokoneeni ja tulen tänne blogiin katsomaan omia juttujani ja tarkastamaan tilanteen. Joskus aloitan kirjoittamaan uutta postausta tai ideoin seuraavaa. Tänä aamuna mietin jo seuraavaa postaustani, mutta sen jätin vain ideoimiseen, kirjoitus tulee vasta myöhemmin. Tässä vaiheessa saatan katsoa sähköpostini ja sitten sulkea koneeni.

Aamua tässä vaiheessa on vierähtänyt yleensä 1,5-2 tuntia niin kuin nyttenkin. Nyt olisi vuoro kasvoille ja niiden puhdistamiselle. Käytän aamuisin 2 kertaa viikossa cup o' coffee kasvonaamiota ja tänään oli sen vuoro.


Olen aikaisemmin tästä tehnytkin postauksen, joten käy se tsekkaamassa tästä linkistä mikäli haluat! Tätä käytin tänä aamuna, annoin sen kasvoillani olla 5-10min ja iho tuntui heti paljon paremmalta ja heränneeltä. Tämän jälkeen on myös hyvä rasvata kasvot kunnolla!
Rasvan kuivumisen jälkeen laitan hiukseni nutturalle ja tähän väliin tulisi pieni meikkaus, mutta tänään en meikkiä laita, sillä en koe tarvitsevani sitä tänään. Aamurutiinini loppuvat tähän, sillä tämän jälkeen lähden jo kaupoille hoitamaan asioita.

Aamuni eivät ole mitenkään erikoisia ja ne yleensä ovatkin samanlaisia keskenään. Pääsitte tutustumaan tänään aamuuni ja tietämään vähän millaisia muutkin aamuni ovat 😊

Pst! Tuleva postaus tulee koskemaan askartelu juttuja! Ole kuulolla, mikäli askartelu jutut kiinnostavat.

-Emmi

Istutaan hetki kahvilla

Joulu 2018

Heippa!  On jo tovi kun kirjoittelin viimeksi, mutta nyt olen taas joulu aiheisen kirjoituksen parissa vaikka joulu onkin jo mennyt. Joul...